maanantai 29. syyskuuta 2008

Parvekkeen talviasu

Tänään kävin ostamassa parvekkeelle talveksi muutaman hopealehden, kellokanervia ja koristekaalin. Kasvien juurelle laitoin sammalta, olisin alunperin halunnut laittaa laatikoihin sammalta ja pihlajanmarjaterttuja, mutta pihlajanmarjat olisi kelvannut linnuille ja niiden ruokkiminen parvekkeella ei ole sallittu. Myönnettäköön etten myöskään halua lintuja parvekkeelle sontimaan, vaikka muuten niistä pidänkin.


Metsäretkellä löysin pienen pieniä kuusentaimia ja ajattelin kokeilla saanko ne kasvamaan ruukussa parvekkeella. Kooltaan ne on peukalonmittaisia.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Pihlajanmarjoista ovikoriste
Tälläistä tuli kerättyä, kun oli koiran kanssa lenkillä. Ajattelin kuivattaa ne ja laittaa parvekelaatikkoon sammalen kanssa koristeeksi , mutta tajusin et linnut tulee syömään niitä ja sitä en halua. Se kun ei ole edes parvekkeella sallittua.